Tunnisteet

maanantai 7. huhtikuuta 2014


Aina joku eksyy:


Olin työssä opissa Lahden kaupunginteatterissa kaksi kuukautta. Sielä pääsin tekemään monen moisia tehtäviä ja haasteita riitti. 


Ensin sain maalata puisia listoja valkoisiksi. Listat tulivat oven karmiin ja ikkunoihin Aina joku eksyy näytelmään. Jotkus listoista oli aiemmin petsattu tummiksi, jonka vuoksi petsi tuli valkoisesta läpi. Pääsin kokeilemaan valkoista OTEX maalia, joka on ote pohjaista maalia. Se piti petsin kiini, jottei se tulisi enään valkoisen läpi.

Pystytimme Aina joku eksyy lavasteet. kaikki seinät ovat 6 metriä korkeita. kuvassa lavasteet ovat vielä kesken eräisiä. puolet seinistä tapetoitiin tai maalattiin ja puoliin tehtiin rappauskerros. Rappauksessa käytettiin sementtiä ja hiekkaa.

tapetoitu seinä, joka myöhemmin maalattiin valkeaksi, niin että vaaleanpunainen kuulsi läpi.
Valmiista lavasteesta minulla ei ole kuvia.


Me rosvolat:

Eli pääsin tekemään Me rosvolat autoa. Kaunis Ford transit oli seissyt tien penkassa ties kuinka kauan, ja ideana oli saada autosta kevyt liikuteltava lavalla ja lapsille mieluisan näköinen.
Ensi töikseen sain putsata auton sisältä, joten kaikki styroks vaneri paikkaukset oli irrotettava.

Hitsasimme ensin kahdet pyörä telineet auton alle, jotta auto olisi kevyempi liikutella.

telineet auton alla.

Lavastaja halusi auton olevan halkastavissa. Halkaisimme auton kahtia puukkosahalla, sillä ainut mikä mahtui sisätelineiden väliin oli puukkosaha.

Auto halkaistuna.

auton pohjassa oli reikiä joten hitsasimme metalli levyjä reikiin ja kittasimme niistä ehjän näköiset..

Maalasimme auton sisuksen mattamustalla kattomaalilla.

mattamusta kattomaali kuivuneena.

myöhemmin täplitimme auton sisältä, sillä Me Rosvolat kirjan sisä kansi on täplikäs 

Loppujen lopuksi pääsin mukaan rakentamaan tolpat Me Rosvolat näytelmään. Putket ovat muovia, jotka levennettiin alhaalta styroksilla ja liimattiin harsot päälle. maalasimme putket harmaiksi.

Chicago:
Chicago näytelmästä en ehtinyt ottaa kuvia, mutta maalailin kaltereita sekä 6 metriä korkeita portaikkoja. ja hitsasin portaikkoja.

Lopuksi:
Oli hieno viikko ja opin sekä itsestäni sekä työstä paljon uutta. Kiitos ja kumarrus työ tovereille. oli hienot 8 viikkoa <3