Tunnisteet

torstai 4. lokakuuta 2012

Mamma mia!

Mamma mia! musikaalin tähdittää ruotsalainen hitti bändi ABBA. Mamma mia  on hyvin ohjattu ja lavastettu elokuva, lähes puolet kuvaus paikasta on oikeilla kreikkalaisilla saarilla, mutta muuten elokuva on lavastettu studioon, jonka huomasi mm. siitä, että kaupunki kohtauksissa, taustalta ei paistunut kreikan kirkkaus, vaan lähes samanlainen suomalaisten elokuvien höyryävä olemus. 


               

Mamma mia elokuvassa nuori Sophie (Amanda Seyfried) on menossa naimisiin kihlattunsa Sky:n kanssa (Dominic Cooper). Heidän häitään on aloittanut innolla järjestelemään Sophien yksinhuoltaja äiti Donna  (Meryl Streep) sekä hänen ja Donnan parhaimmat ystävät. Mutta hää valmisteluiden keskellä Sophie haluaa tietää kuka on hänen oikea isänsä. Joten hän on saanut selville kolme vaihtoa ehtoa, äitinsä nuoruus ajan päiväkirjasta. kolme isä vaihto ehtoa ei saa tulla esille Donnalle sillä Sophie aikoo yllättää äitinsä, yllätys kuitenkin menee pilalle, sillä Donna löysi kolme ''entis ajan hurmuria'', heidän varastostaan. Juuri ennen hääpäivää, Sophielle tuli ongelma, kuka on hänen isänsä! Loppu käänne oli tosiaankin täydellinen! Sophie ei mennytkään naimisiin, kuten oli aluksi sovittu vaan jatkoi purjehtien elämäänsä Skyin kanssa, mutta hää juhlia ei voitu sivuttaa, joten kaikkien onneksi Donnaan oli iskenyt amorin nuoli ja meni naimisiin yhden ''isä ehdoikkaan'' kanssa.


Omasta mielestäni hienoimmat vastetut kohtaukset olivat yläpuolella oeva kuva, jossa miehet oleskelivat hetken aikaa. Paikka oli pieni varasto huone, jossa oli kaikenlaista turhaa krääsää, ja kaikilla omat raihnaiset sängyt.

Mielestäni myös kaupunki on uskomattoman hieno ja lähes aidon näköinen kreikkalainen talo. Talo oli raihnainen ja se oli kuvattu hieman yliampuvasti, mutta hyvä niin, sillä muuten leffan idea olisi kadonnut lähes kokonaan.


Tämä kohtaus sai minutkin valumaan kyyneliin, sillä kohtaus muistutti kun isosiskoani juuri ennen kuin meni naimisiin. Huone oli kovin suloinen ja sen näköinen, että se olisi ollut jo pitkään saman näköinen jo lapsuudesta saakka. Jostan syystä vanha hieman runneltu ja kulunut huone olikin kuin mikäkin prinsessa paratsiisi.

Ja vielä lopuksi voisin siis sanoa, että leffa oli mielestäni kovin mukaansa tempaava ja hyvin toteutettu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti